Jotain todella kummallista on tapahtunut tänä talvena, meinaan meidän infektioastmaatikko on terveenä pystynyt ulkoilemaan pakkasesta viis! Viime vuonna meni hengitys ihan tukkoon pienemmilläkin pakkasilla, jos ulkona oltiin noin 30 minuuttia. Nyt ei ole ollut mitään oireita, ihan uskomatonta. Uskallettiin ulos ihan kunnon paukkupakkasillakin, päälle vaan monta kerrosta vaatetta.
Eilen perheen isommat miespuoliset lähtivät capoeiraan, ja me lähdettiin Nopan kanssa ulos tutkimaan lähietäisyydeltä että miltäs se lumi näyttää.
Ulkoilu meni lähinnä mönkimiseksi, ja kuvatkin ovat kaikki lähinnä maassa kierintää hieman eri asennoissa.
Posketkaan eivät punoittaneet, kun laitoin niihin "muutaman" kerroksen puuteria.
Pihan nurkalta löytyy pieni silta, josta on tosi jännää heittää lunta alas.
Laskettiin myös pulkalla muutaman kerran, ja kerrankin lapsi veti itse pulkan ylös, yleensä kun saan vetää ylös sekä pulkan että siihen maastoutuneen lapsen.
Sisällä vaatekerrosten alta kuoriutui täysin lämmin pieni poika.
Meillä oli muuten makkarissa viime yönä 17 astetta lämmintä, onneksi oli villasukat ja untuvapeitto. Tänään ollaan lämmitetty ahkerasti takkaa.
Tänään vielä ohjelmassa vaalivalvojaiset, olen ostanut itselleni ihan oikean siiderin ja suklaalevyn iltaa varten. Okei, niitä suklaalevyjä tulee ostettua lähes joka päivä, mutta siideri! Nyt vaan jännätään että kenestä tulee uusi presidentti.




Mulla vaalivalvojaisiin varattu rasia suklaarusinoita. Niin ja sidukka kanssa.
VastaaPoistaMielenkiinnolla odotan lopullisia äänten jakautumisprosentteja.
Meillä oli aamulla klo 9:30 mittarissa -28. Poika päätti lähteä laskettelukouluun, siellä oli enää -19. Mulla ei ole sidukkaa :(
VastaaPoistaIhanaa, että olette saaneet ulkoilla kunnolla :)
VastaaPoistaTäällä pakkanen alkanut menemään "pyllylleen" ;D Ja lunta tulee TAIVAAN TÄYDELTÄ!!! Ihana lenkkeily ilma :))
Ja höh... mä en ollut hokannut ostaa mitään herkkuja valvojaisiin!
Kikka: Kysyin 9v pojalta ennen ääntenlaskentaa että mikä on lopullinen tulos, veikkasi 60-40, eli aika lähelle. Suklaarusinoita pitäisikin ostaa pitkästä aikaa, nam =)
VastaaPoistaRva Kepponen: Otan osaa puuttuneen sidukkasi johdosta =( lapset on kyllä siitä jänniä olentoja, että niitä ei tunnu pakkanen haittaavan oikein koskaan
Marru: Täällä on myös nyt aivan ihana ilma! Lunta leijailee ISOJA hiutaleita, näyttää sellaiselta maisemalta lasipallon sisällä (mikä se nyt on nimeltään?). Mä en olis myöskään muuten tajunnut ostaa mitään, mutta äänestyspaikalla kuulin että herkkuja kuuluu ostaa =)