sunnuntai, 1. tammikuuta 2012

Uuden vuoden juhlinnat

Me vietettiin uutta vuotta ihan kotosalla vaan, meinasi tulla vieraita ja meinattiin mennä kyläänkin. Nopalla taas pientä tulehdusta keuhkoissa, niin eipä sitten tehty mitään erikoista.

Menu koostui lähinnä broilerinakeista lapsille, perunasalaatista, karjalanpiirakoista, juustoista, porkkanapiirakasta ja tietty sipseistä ja dipeistä. Mahdollisimman helppoa ja valmista.

Eppu bongasi kaupasta kauhan ja tinat, ja kysyi että mitä niillä tehdään. Meillä ei olekaan tinaa valettu varmaan ikinä, lapsuuteni juhlintaan se kyllä kuului. Joten perinteitä kunnioittaen meilläkin ennustettiin tänä vuonna. (Ei tosin sujunut kuin Strömsössä. Vaikka kuinka monta kertaa sanoin että tina sitten kaadetaan vesiämpäriin, Eppu sen jotenkin unohti ja heitti sinne koko kauhan, tinoineen päivineen. Ja tietysti tinaa roiskui ympäri keittiön kaappeja.)

Noppa suhtautui raketteihin alusta asti melkoisella varauksella. Mikä oli siinä suhteessa hyvä asia, että riiviö pysyi kerrankin paikoillaan, eikä tarvinnut pelätä että juoksisi rakettien lähellekkään.

Näistä pienemmistä sai helposti kuvia, raketeista ei sitten niin hyviä tullutkaan. Iso musta kuva, jossa pari reppanaa valoviivaa jossain kulmassa. Meillä kävi vielä parin raketin kanssa huonosti, raketit kaatuivat ja kolme rakettia tuli suoraan kohti minua ja lapsia. Noppa oli onneksi sylissäni tuolissa, ja kumarruin lapsosen yli, ettei vaan mitään osuisi naamaan eikä silmiin. Mitään ei siis onneksi sattunut, Noppa vaan valahti niin hiljaiseksi ja löysäksi, että luulin hänen pyörtyneen kauhusta.

Kolme kaatunutta rakettia olivat onneksi viimeiset, joten siirryttiin etupihalle. Noppa ei suostunut tulemaan kuistilta enää pois, joten kurkki kaiteen raosta mitä tapahtui.

Pelkäsi siis rassukka jo näitä tähtisädetikkujakin =(

Eppu on nyt kaksi uutta vuotta mankunut ja vonkunut, saanko katsoa raketit kun vuosi vaihtuu, saanhan! Luvan on saanut, vuosi sitten nukahti viittä vaille ja tänä uutena vuotena 23.49. Ei ole vanhemmasta pojasta valvojaksi, Noppa (tai Nunu kuten hän itseään nimittää) olisi varmasti valvonut, jos vaan olisi saanut. Toisaalta taas Eppu on meistä aina ensimmäisenä ylhäällä aamuisin.

Myöhään yöllä kotiin palasi myös kauhistunut kissa, missäköhän oli piileskellyt, oli meinaan häntä kauttaaltaan jäätynyt.

5 kommenttia:

poikien äiti - Kati kirjoitti...

hyvää uutta vuotta! on teillä ollut jännä ilta. meillä skipattiin lähes kaikki perinteet, paitsi nakkeja ja perunasalaattia oli ja raketteja kävimme ulkosalla ihastelemassa kuuden jälkeen. niin ja oli meillä tähtisadetikkuja!

Kikka kirjoitti...

Meilläkin oli tinasta katsominen jäissä muutaman vuoden, nyt taas ollaan muutamana vuonna sitäkin tehty. Kovasti rahaa minulle lupasi, toivottavasti tekee minkä lupaa ;)

Meillä tuo 11-vuotias pelkäsi pienenä raketteja niin kovin, että asui peitonalla joulun välipäivistä tammikuun puoliväliin. Uloskaan ei lähtenyt pariin viikkoon kuin pakosta ja pariksi minuutiksi. Nyt on innokkain paukuttelija. Niin ne muuttuu...

Voi riepua kissaa!

Rva Kepponen kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta!

Meillä perinteisesti aina grillataan Uuden Vuoden aattona. Tänä vuonna ne ainoat naapurit, joilla olisi halkoja olivat reisussa, joten jouduttii tyytymään sähkögrilliin ;)

Marru kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta!
Meillä kans lähti yksiraketti jotenkin oudosti, selvittiin kanssa vaan säikähdyksellä.

Vera kirjoitti...

Poikien äiti: Me asutaan niin maalla, ettei kuuden aikaan oikein näe vielä mitään raketteja. Täällä säästetään ne paljon myöhempään, joten on oltava vähän omiakin jos haluu lapsille näyttää. Hienoa on toki se, että täällä ei pauku ennen uutta vuotta yhtään, ensimmäisen pamauksen kuulin aattona tasan kello 6!

Kikka: Mulle luvattiin myös rahaa, mutta tuskinpa taidan voittaa lotossa =) kissa parka on nyt flunssassa

Rva Kepponen: Grillataan? Hieno perinne! Meillä löytyisi halkojakin, kun osaksi lämmitetään taloa puilla

Marru: Hyvää uutta vuotta sinullekin! Rakettien kanssa saa kyllä olla varovainen, ei voi oikein luottaa että toimisivat kunnolla =(