torstai, 15. joulukuuta 2011

Kuulumisia

Vaikka eipä tässä paljon mitään erikoista ole tapahtunut.
Eilen oltiin Epun koululla vanhempainillassa. Oli vähän erilainen vanhempainilta kuin yleensä, nyt olivat mukana myös koululaislapsoset ja pikkusisaretkin saivat tulla mukaan. Luokka esitti Lucia-kulkueen ja soittivat pentatonisia nokkahuiluja kaanonissa. Koettiin myös pienimuotoinen kriisi, kun Noppa ei saanut osallistua kulkueeseen. Korvia vihlova kirkuminen onneksi lakkasi siinä vaiheessa, kun lapset tulivat kynttilöineen ja laulaen ruokasaliin. Niin, ja sillä aikaa kun Epun luokka pukeutui ja valmistautui esitykseen, kaikki muut pikkusisarukset istuivat paikoillaan ja joivat glögiä, meidän pieni taas juoksi rinkiä ympäri ruokasalia, välillä rämpytti valoja, teki pikaspurtin Epun luokkaan ja takaisin, ja sitten paukutettiin kaikkia ovia mitä löydettiin ja tultiin käymään pöydässä siksi aikaa että ehdittiin kaatamaan lasillinen vettä lattialle. Onneksi sinne saapui myöhässä myös pari muuta riehakasta pienokaista, juoksivat sitten kolmistaan kilpaa ja villitsivät myös ne rauhallisemmat lapset. Sen jälkeen Noppa väsähtikin ja alkoi syömään vahaliituja ja muovailuvahaa.
Kun oltiin lähdössä, huomasin että lapsi oli ripuloinut itsensä ja vaatteensa.

Mutaiseen ja kuraseen lapseen, tai lähinnä niihin likaisiin vaatteisiin kyllästyneenä tilasin silloin taannoin Ellokselta fleecevuoratun kumipuvun. Ostos alkoi melkein harmittamaan, kun sen saapumispäivänä satoi lunta ja oli pakkasta. Nyt kuitenkin olen iloinen että sen tilasin, eipä tuolla ulkona oikein muuta varustusta tarvitse tällä hetkellä. Olen niiiin kyllästynyt tohon ilmaan, että haluaisin paeta jouluksi jonnekin pohjoiseen, jonnekin missä olisi lunta!

Tämä Elloksen puku on pelittänyt ihan yhtä hyvin, kuin vaikka Tretornit tai Ticketin 2-osaiset. Ainoastaan lahkeensuusta on päässyt vettä sisään, ja alla oli silloin nämä Molo Kidsin loskasaappaat. Niissä on varret sivusta auki, joten kaikki vedet pääsevät suoraan sukkiin.

Tämän verran meillä on ollut maksimissaan lunta tänä talvena,. Tässäkin kuvassa vallitsee lämpötila monta astetta plussan puolella ja sataa vettä, eikä seuraavana aamuna ollut enää lunta.

Noppa sai synttärilahjaksi tollaisen palikkakärryn. Palikat on varmaan kaikki jo kateissa, mutta kärry on kiva ja sitä raahataan perässä (tai olalla) joka päivä. Jostain syystä tämä on myös kissan suosikkilelu. Olen liian monena yönä herännyt siihen, kun katti leikkii tällä kärryllä.

P.S. haluaisin myös kertoa että jos näette mainoksen, missä luvataan kuvakirjan tekemisen olevan niin helppoa ja mukavaa, vain 5 minuuttia ja kirja on valmis, niin älkää uskoko sitä. Tein isovanhemmille tulevaa kirjaa 2 PÄIVÄÄ, hermot meni totaalisesti ja meinasin heittää koneen ikkunasta ja käydä ostamassa neljä rasiaa suklaata kirjojen tilalle.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!