Niin se vaan sieltä mielen syövereistä kaivettiin taas esille. Ensin ei meinannut löytyä sitten millään, ulkona oli ihan mustaa ja märkää, ja minun rakas joulu on valkoinen ja taianomainen.
Vaan eilen oli esikoisen koulun joulujuhla, ihanassa vanhassa Seuraintalossa. Meidän perhe oli myöhässä, tottakai. Päästiin istumaan ihan perimmäiseen nurkkaan, mutta istumaan kuitenkin!
Ensimmäiseksi pienet tontut kantoivat valon saliin. Siinä vaiheessa jo tuntui pieni kuperkeikka sydämessä.
Vaan kohta jo sytytettiin kynttilät kuuseen, ihan aidot ja ihanat. Laulettiin yhteislauluja, just niitä parhaimpia joululauluja. Siinä vaiheessa tunsi kuinka joulu valtasi ihan koko kehon.
Epun luokka esitti jouluevankeliumin. Eppu halusi, ja sai olla, Josef, koska se on kuulemma hyvä jäbä. Otin tietysti kuviakin, mutta aika hämäriä tuli niistä, kun salin perukoilta kuvasin.
Juhlat olivat muutenkin mukavat, nähtiin Muumien joulu, lauluesityksiä, akrobatiaa ja tanssia. Ja laulettiin lisää, kaikki yhdessä!
Tänään aamulla kun heräsin, luulin että sataa vettä. Nousin ylös ja avasin verhot, kiljuin ilosta! "Ulkona on joulu", huusin ja puin äkkiä vaatteet päälle ja säntäsin ulos kameran kanssa.
Otin kuvia sormet kohmeessa, hanskoja en ehtinyt etsiä, oli niin kiire. Olihan lumesta saatava kuvia, jos aattona sataa vettä, niin tulostan vaan isot kuvat ikkunoihin ja leikin etten tiedä muusta.
Onhan joulumieltäni toki koeteltu. Eppua jännittää, ja jännitys purkautuu valittamisena ja mariseekin tuo lapsi. Ihan jatkuvasti. Ei jaksa siivota ja pikkuveli ärsyttää. Noppaa väsyttää ja se ulvoo. Äiti laittaa korvatulpat korviin ja ihanat vaaleanpunaiset aurinkolasit silmilleen.
Nyt ei sovi menettää hyvää fiilistä ja joulun tunnelmaa. Siivotaan tänä vuonna vähän vähemmän, ei stressata siitä. Syödään jotain mikä maistuu koko perheelle, ei osteta väkisin pöytää täyteen lanttulooraa, kun kukaan ei sitä syö.
Vähennetään valoja, niin ei pölyt näy. Sytytetään kynttilöitä, niin tulee ihana tuoksu kotiin. Leivotaan piparit ja tortut vasta aattona, tai jos ei ehditä niin ostetaan vaikka valmiina.
Tulin äsken aivan ihanasta konsertista, Jippu lauloi kirkossa. Ah, aivan ihanaa ja kaunista tulkintaa, kylmät väreet hiipivät käsiin ja meinasi tukka nousta pystyyn. Ja tämä konsertti oli ilmainen, aivan käsittämätöntä. Ihan paras joululahja.






Sähän oot jo ihan joulufiiliksissä. Hyvä niin. Yritä pitää kiinni tunnelmasta!
VastaaPoistaMeillä jäi sairastelun takia harmillisesti ihan ensimmäinen koulun joulujuhla väliin.
Oikein hyvää joulua teille! =)
VastaaPoistaRentoa ja iloista joulua teille!
VastaaPoistaHyvää joulua ihan kaikille =)
VastaaPoista